Vastaus nimimerki "puolueettomat" kyselyyn
Allekirjoittanut ei tässä lähde arvostele-maan kenenkään lukutaitoa, vaikka siihen oli-si kyllä joskus tarvetta. Mutta tuntuu kui-ten siltä, että kaikki lukijat eivät aina oi-kein ymmärrä lukemaansa.
Lienee siis paikallaan pieni oppitunti siitä
miten tapaus Oikari käsiteltiin RSKL:n eli-
missä.
On totta, että SEKL:n hallitus teki päätöksen
Oikarin erottamisesta, mutta päätös ei ollut lopullinen, koska säännöissä luki, että teh-
dystä päätöksestä voi valittaa. Aikaa siihen oli 30 vuorokautta. Tämän ajan jälkeen olisi hallituksen päätös astunut voimaan ellei Oikari olisi valittanut päätöksestä.
Oikari kuitenkin valitti päätöksestä määrä-tyssä ajassa ja niin päätösvalta (sääntöjen mukaan) erottamisesta siirtyi liittokokouk-selle. Hallituksen päätös siis tavallaan mi-tätöityi kun sen päätöksestä valitetiin.
(Jos nyt joku väittää, että Oikari ei valit-tanut päätöksestä, niin sillä ei ole mitään merkitystä, koska asia joka tapauksessa vie-tiin liittokokouksen päätettäväksi.)
Erottamispäätös siirtyi siis liittokokouksen vastuulle.
Liittokokous ei päättänyt erottaa Oikaria SEKL:n jäsenyydestä, vaikka littokokousedus-tajat olisivat muuten sen mielellään teh-neet. Tämä johtui siitä kun Oikari ilmoitti kokoukselle, että hän itse eroaa SEKL:n jäse-nyydestä. Näin ollen asian käsittely rauke-si, koska erottamispäätöstä ei tarvinnut teh-dä. Liittokokous toimi tässä tilanteessa hie-nolla tavalla.
Ne väitteet, että Oikari olisi erotettu SEKL:N jäsenyydestä, eivät siis pidä lain-kaan paikkaansa. Jos Oikari olisi todella erotettu, niin hänellä olisi mahdollisuus viedä asia vaikka tuomioistuimen ratkaista-vaksi. Tätä hän ei tehnyt, viittailuista huolimatta.
Joku kirjoittelija on väittänyt, että SEKL:n hallitus olisi vetänyt erottamiskirjeen ta-kaisin. Tällainen väite on täysin perätön.
Jos takaisinvetämisellä tarkoitetaan sitä,
että SEKL:n hallitus olisi purkanut tekemänsä erottamispäätöksen, niin sekin olettamus on virheellinen. Sellaista päätöstä ei ole tehty, koska se ei millään tavalla muuttaisi asian kulkua.
Erottamiskirje lähetetiin Oikarille sääntö-jen määräämällä tavalla. Jos kirjettä ei olisi lähettty, niin SEKL:n hallitus olisi
toimint sääntöjen vastaisesti.
|